Libyan finanssisota

huhtikuu 4, 2011

ANDREA FUMAGALLI

Kun lukee taloudellisia ja poliittisia huomioita italialaisista tai kansainvälisistä lehdistä, kaikkialla viitataan aina Libyan strategiseen rooliin öljyn tuotannossa ja viennissä. Öljy on yksi avaintekijä, kun analysoidaan ja kommentoidaan joko kriittisesti tai hyväksyen länsimaiden interventiota Libyaan. Sitä, että öljyn, ei pelkästään lähteiden vaan myös virtojen kontrolli on tässä merkittävää, ei voida kieltää. On myös kiinnostavaa huomata, että länsimaat ovat suhtautuneet täysin välinpitämättömästi Bahrainissa syntyneisiin kapinoihin ja pyytäneet Saudi-Arabiaa kontrolloimaan (ja tukahduttamaan, kuten Jemenissä) niitä. Kuten Financial Times muistutti 25.2., Bahrainin kautta kulkee jopa 18 % Saudi-Arabian tuottamasta öljystä. Tällaisen virran saaminen käsiinsä (vaikka se onkin jo osin saudien ja amerikkalaisten kontrollissa) merkitsee, että voidaan säädellä öljyn vientiä Etelä- ja Itä-Aasian markkinoille (Kindia) ja tiedetään kyllä, että öljyriippuvuus on yksi niistä keskeisistä pullonkauloista, joiden kautta voidaan säädellä Kiinan taloutta (Irakin ja Afganistanin sodilla on ennen kaikkea tämä strateginen tavoite). Kuitenkaan ei vaikuta siltä, että ”Lännen imperiumin” keskeiset maat haluaisivat käyttää alueella syntynyttä epävakautta hyväkseen kaapatakseen käyttöönsä ja kehittääkseen tuota geoekonomista asetta, joka varmasti olisi käyttökelpoinen USA:n ja Kiinan välisessä kilpailussa.

Sen sijaan kaksipäisen Imperiumin länsimainen pää on, ilman mitään välittömästi ymmärrettävissä olevaa logiikkaa, ryhtynyt vimmaisesti pommittamaan Gaddafin Libyaa vain kuusi tuntia YK:n päätöslauselman jälkeen. Kuten Christian Marazzi muistuttaa 28.2. ilmestyneessä (suomeksi revalvaatio.org –sivustolla julkaistussa artikkelissaan) ”Maghreb ja finanssimarkkinat: tartunnan logiikka”, ”jos pitää paikkansa, että jo 60 % Libyan tuotannosta on pysähtynyt – mikä vastaa 1,1 % menetystä maailman öljyn tarjonnassa – Saudi-Arabia voi helposti korvata tämän kokoisen menetyksen.” Toisin sanoen Libyan tuotannolla on varsin pieni merkitys öljymarkkinoilla, jotka viimeisten 30 vuoden aikana ovat voimakkaasti globaalistuneet ja joilla on tapahtunut Opecin merkityksen voimakas väheneminen (nykyisin Venäjä on maailman suurin öljyntuottaja).

Jos öljyllä olisi vieläkin absoluuttisen strateginen rooli, olisi lännen kannalta ollut järkevämpää hyökätä Bahrainiin (tai tukea Saudi-Arabiaa sen tukahduttamistoimissa) pikemminkin kuin Libyaan. Viikkoa Japanin maanjäristyksen ja ydintragedian jälkeen pääkohteeksi on kuitenkin tullut Libya, jota ei aluksi lainkaan edes otettu huomioon, kun kapinan ensimmäiset liekit alueella syttyivät.

Väitän, että länsimaiden ryhmittymän inverventio Libyaan ei johtunut vain öljyn hallintaan liittyvistä syistä vaan ennen kaikkea muista tekijöistä, jotka liittyvät ennen kaikkea finanssimarkkinoihin.

Toisin kuin muut alueen maat, Gaddafin Libya ei ole suljettu talous vaan vahvasti globaalistunut ennen kaikkea finanssitaloudellisten virtojen ja finanssimarkkinoille osallistumisen mielessä. Voitaisiin tehdä pitkä ja uuvuttava, loputtomia sivuja pitkä luettelo, jos haluttaisiin listata kaikki – Gaddafin suorassa komennossa olevien – Libyan keskuspankin ja Libyan Investment Authorityn (LIA) omistukset finanssimarkkinoilla. Mainitaan kuitenkin lyhyesti vain muutamia: Italiassa Libya omistaa 7,58 % Unicreditosta (käyvältä arvoltaan noin 351 miljoonaa euroa), 14,79 % Retelitistä (13,7 miljoonaa euroa) 2 % Finmeccanicasta (noin 2,2 miljardia euroa), 1,1 % Eni.stä, 2,5 % Tamoilista (yhdessä Saksan ja Sveitsin kanssa). Isossa-Britanniassa sillä on merkittäviä osuuksia hedge fund Capital Partnersissa, 3 % kustannualan Pearsonissa (320 miljoonaa euroa), 14 % kiinteistöalan Cornhillista. Espanjassa Gaddafi on investoinut laajasti kiinteistöalalle (esimerkiksi Magerit Life-projekti Marbellassa).

Hollannissa Libya omistaa 100 % öljysektorin yritys Oilinvestista, joka on Tamoilin ohella maan suurin. Myös Luxemburgissa erityisesti pankkisektorilla on löydettävissä libyalaisomistuksia, kun taas Kanadassa ja Venäjällä omistukset ovat suuntautuneet öljyyn (Verenex) ja alumiiniin (1,43% Rusalista).

Jos lasketaan yhteen Libyan hallinnon eri omistukset finanssimarkkinoilla, saadaan niin suuri summa, että jos se vedettäisiin pois markkinoilta ja muutettaisiin välittömästi likvidiksi rahaksi, tuloksena olisi niin voimakas negatiivinen vaikutus pörssilistauksiin, että se vastaisi Lehmann Brothersin kaatumista syyskuussa 2008. Ja juuri riski, että näin valtava finanssipääoman summa voidaan ”vetää pois” markkinoilta, pakottaa länsimaat hyökkäämään Libyaan, jotta näin ei tapahtuisi. Kapinan alkuvaiheessa finanssitalouden vakauden ylläpitäminen, jonka Gaddafi takasi, oli niskan päällä: sydämessään monet finanssiyritykset toivoivat että Gaddafi voittaa. Italiassa hallituksen suhtautumista määrittivät myös lukuisat italialaisten yritysten tuottoisat liiketoimet Libyan maaperällä, erityisesti infrastruktuurien rakentamisessa (Impregilo etunenässä). Tilanteen pahentuessa epävakauden kasvu ja Kyrenaikan kapinallisten voiton uhka, mahdollisuus että taistelevat joukot, ennen kaikkea Benghasin kapinalliset voisivat päästä käsiksi Gaddafin ”finansseihin” ja pyrkiä muuttamaan ne likvidiksi rahaksi rahoittaakseen sotaa ja maan uudelleenrakentamista kävi yhä selkeämmäksi.

Itse asiassa länsimaiden intervention tarkoituksena on yhtäältä hankkiutua eroon Gaddafin kaltaisesta taloudellisesta kumppanista, joka on luotettava, mutta itsenäinen ja vaikeasti manipuloitavissa oleva. Toisaalta pyrkimyksenä on varmistaa etukäteen mahdollisen Libyan omistusten jäädyttämisen hallinta, jotta voidaan estää niiden myynti, joka voisi vaikuttaa lamauttavasti finanssimarkkinoihin, jotka ovat vasta hädin tuskin toipumassa kriisistään ja jotka Japanin tapahtumien myötä ovat jälleen osoittaneet epävakautensa.

Humanitaarisen sodan valepukuun on siis verhottu jotain, mikä todellisuudessa on finanssisota.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: