Kognitiivinen kapitalismi ja mafiakapitalismi

tammikuu 18, 2011

Didier Lebert ja Carlo Vercellone

Kognitiivinen kapitalismi ja mafiakapitalismi ovat kietoutuneet tiiviisti yhteen tuotanto- ja finanssipääoman globalisoitumisen prosessissa. Tämän kytköksen ymmärtämiseksi on hyödyllistä lähteä liikkeelle näiden kahden käsitteen määrittelystä, koska ne ymmärretään usein väärin.

Kognitiivisella kapitalismilla tarkoitamme kapitalismin uutta historiallista vaihetta, jossa älyllisen ja immateriaalisen työn rooli toimii strategisena elementtinä arvon luomisessa ja yhä enemmän innovaatioihin perustuvassa kilpailukyvyn dynamiikassa. Näin ollen pääoman arvonlisäyksen ja omaisuuden muotojen ymmärtämisen avain ei enää ole materiaalisessa pääomassa ja työssä. Se koskee suoraan tiedon tuotannon kollektiivisten ehtojen taloudellista ja biopoliittista kontrollia sekä tiedon muuttumista pääomaksi ja fiktiiviseksi tavaraksi. Tällä dynamiikalla on kaksi keskeistä seurausta.

Ensimmäinen liittyy tapaan, jolla immateriaaliseksi ja älylliseksi kutsutun pääoman nousu on edesauttanut talouden finanssivetoistumista. Tämän pääoman, joka on olemukseltaan fiktiivistä, kuten Gorz on terävästi osoittanut, arvon määrittäminen ei voi olla mitään muuta kuin täysin subjektiivinen ilmaus tulevien voittojen ennakoinnista. Tämän ennakoinnin suorittavat finanssimarkkinat, jotka tällä tavoin kiskovat korkoa.

Toinen seuraus liittyy kognitiivisen kapitalismin tuottamaan paineeseen intellektuaalisten omistusoikeuksien vahvistamiseksi ja hyvinvointi-instituutioiden (julkiset tutkimusjärjestelmät, koulutus ja terveydenhuolto) yksityistämiseksi tai ainakin niiden alistamiseksi markkinalogiikalle. Nämä instituutiot ovat tietoon perustuvan talouden todellinen kasvumoottori. Tässä tulee esiin ristiriitainen liike, sillä kognitiivisen kapitalismin loismainen logiikka saattaa mennä niin pitkälle, että se halvaannuttaa tietopohjaisen talouden keskeiset liikevoimat.

On myös syytä täsmentää, ettei kognitiivinen kapitalismi kumoa teollisen kapitalismin tuottavuuskeskeistä logiikkaa eikä lakkauta aineellisten hyödykkeiden kasvua. Kognitiivinen kapitalismi ainoastaan artikuloi sen uudelleen ja voimistaa sitä globalisoimalla tuotannon ja ottamalla käyttöön ryöstöön sekä uusiutumattomien luonnonvarojen tuhoamiseen perustuvan logiikan, joka pahentaa biodiversiteetin tuhoutumisen ja planeetan ekologisen tasapainon horjumisen riskiä. Siksi uudet tiedon aitaamiset kulkevat käsi kädessä vanhojen maata ja muita ihmiskunnan yhteisiä hyödykkeitä koskevien aitaamisten kanssa ja jopa vahvistavat niitä. Näistä muutoksista seuraa uusi kansainvälinen työnjako, joka pyrkii takaamaan OECD-maille intellektuaalisesta omaisuudesta koituvat korkotulot ja tietointensiivisen tuotannon sekä jättämään muun maailman tehtäväksi arvottomien hyödykkeiden tuotannon ja raaka-aineiden sekä uusiutumattomien luonnonvarojen tarjoamisen.

Kognitiivisen kapitalismin nousuun liittyy siis voimakas tendenssi alueiden ja kansakuntien kehityksen maantieteen polarisoitumiseen. Kohtaamamme prosessi ei tietenkään ole yksiselitteinen: samalla kun tietyt tuotannon vaiheet saatetaan sijoittaa uudelleen kehittyneisiin maihin, tietyt johto- ja kehitystehtävät siirretään etelän maihin kuten Intiaan tai Kiinaan, joissa on merkittävä älyllisen työvoiman varanto. Työn kustannuksiin perustuvien suhteellisten kilpailuetujen logiikka voi siis toimia yhdessä uuden kognitiivisen työnjaon logiikan kanssa ja pitkällä aikavälillä horjuttaa OECD-maiden hegemonista asemaa. Kuitenkin kognitiivisen kapitalismin luoma uusi kansainvälinen työnjako uhkaa ajaa suuren joukon kehitysmaita –joilla on kaikkein vähiten osaavaa työvoimaa – ”väkisin ulos maailmantaloudesta”.

Samaan aikaan OECD-maissa käynnissä olevat uusliberaalit yksityistämispolitiikat ja Itä-Euroopan ns. reaalisosialistimaiden siirtyminen täysin sääntelemättömään kapitalismiin ovat sysänneet käyntiin ennen äkemättömän laajan pääoman alkuperäisen kasautumisen, jonka ytimessä on usein väkivaltainen omistusoikeuksien uudelleenjako. Tällä kognitiivisen kapitalismin kehityksen sekä sen finanssipohjaisen ja uusliberaalin sääntelyn rakentamalla alustalla mafiamaisen kasautumisen kaikkein klassisimmat ja kaikkein moderneimmat muodot leviävät äärimmäisen laajalle.

Mutta mitä mafiakapitalismilla oikeastaan tulisi ymmärtää? Tässä aiheessa tulee olla hyvin täsmällinen ja sen vuoksi on hyvä palauttaa mieleen Marxin erottelu rahan kierron eri muotojen välillä. Mafiakapitalismia ei pidä sekoittaa rikollisuuden perinteisiin, enemmän tai vähemmän organisoituneisiin muotoihin (vaikka se voi sisällyttää niitä itseensä), joita yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kehitys epäilemättä ruokkii. Laittoman toiminnan perinteisten muotojen keskeinen tavoite on aina ollut kulutus (T-R-T), saavutetaan tuo tavoite sitten tietyn rahasumman suoralla haltuunotolla tai tavaran tuotannolla tai myynnillä.

Sen sijaan mafiakapitalismi noudattaa rahan kiertokulun logiikkaa pääomana ja siihen sisältyvät pääoman kasautumisen eri modaliteetit: finanssipääomalle ominaisesta lyhyestä R-R’ –kierrosta pitkään pääoman R-T-R’ –kiertoon ja laillisen tai laittoman tuotantopääoman kiertoon (R-T-P-T’-R’). Perustavammalla tasolla – ja tämä määritelmä auttaa jo selittämään sen nykyisen nousun – mafiakapitalismi on nähdäksemme ilmaus ”pääoman alkuperäisen kasautumisen” menetelmien rakenteellisesta luonteesta. Juuri nuo menetelmät ovat tehneet mahdolliseksi kapitalismin itsensä kukoistuksen välttämättömät ehdot: maan haltuunotto yksityiseen omistukseen ja talonpoikien ajaminen mailtaan aitaamisten avulla, työvoiman muuttaminen fiktiiviseksi tavaraksi, omaisuuden keskittäminen ja merkittävien pääomamassojen kasaaminen ”talouden ulkopuolisiksi” kutsuttujen, väkivaltaisten keinojen avulla, jotka ovat vähintäänkin kaukana taloustieteen myyteistä, joissa yksityinen omaisuus ja pääoma ovat ansioituneiden yksilöiden ahkeran työn ja säästäväisyyden hedelmiä.

Tämä tarkoittaa myös, ettei mafiakapitalismi rajoitu pelkästään laittomiin markkinoihin ja tuotteisiin perustuvaan arvonlisäyksen logiikkaan. Se viittaa myös ja ennen kaikkea yritystoimintaan, joka toimii täysin muodollisessa taloudessa, mutta nojautuu palkkatyösuhteen ja kilpailusuhteiden säätelyssä ”sääntöjen vastaisiin” keinoihin (uhkailu, väkivalta ja lahjonta). Juuri muodollisen ja epämuodollisen, luvallisen ja luvattoman, laillisen ja laittoman toisiinsa sekoittumisen rakenteellinen ja yhteiskunnallisesti organisoitu luonne on ”mafiakapitalismin” keskeisin piirre. Lopuksi, lukuisat tekijät ruokkivat nykyisin edelleen mafiakasautumisen muotoja kognitiivisen kapitalismin maailmanlaajuisen kehityksen olennaisena osana niin maailmantalouden keskuksessa kuin periferiassa.

Periferiassa, erityisesti ”maailmantaloudesta väkisin irti leikatuilla” alueilla mafiakasautumisen muodot ovat usein tärkein kansainväliseen työnjakoon kytkeytymisen sekä muita markkinapohjaisia tai ei-markkinapohjaisia toimintoja ruokkivan kasautumisen keino. Huumeiden kiertokulkuun erikoistuneet mafiat ovat tunnettu esimerkki, mutta merkittäviä ovat myös ns. eko-mafiat, kun ekologinen kriisi kiihdyttää kaikin keinoin pyrkimystä ottaa haltuun niukkoja ja uusiutumattomia resursseja. Alkuperäisen kasautumisen ”ekologiset” muodot kulkevat käsi kädessä muiden yhteisen pakkoluovuttamisen muotojen kanssa. Juuri yhteisen pakkoluovuttaminen on mafiakapitalismin painopistealue. Viittaamme esimerkiksi Venäjän tapaukseen, missä uusi postsosialistinen porvaristo muodostui laittoman ja väkivaltaisen omistusoikeuksien uudelleenjaon kautta. Venäjän kehityskulku muistuttaa Yhdysvaltain 1800-luvun rosvoparonien toimintaa. Toisessa mittakaavassa sama prosessi on tapahtunut kehittyneissä maissa, kuten Italiassa. Julkisten palveluiden ja julkishyödykkeiden hallinnan yksityistäminen sekä yleisten töiden markkinat ovat yksi keskeinen alue, jolla mafiakapitalismi kukoistaa ja on vuorovaikutuksessa kognitiivisen kapitalismin sekä poliittisen vallan kanssa.

Kognitiivinen kapitalismi ja mafiakapitalismi käyvät lopullisesti yksiin, kun kaikki erot katoavat finanssimarkkinoiden läpinäkymättömyydessä. Juuri niiden kehyksessä mafiakapitalismi on kyennyt tietyissä tapauksissa hankkimaan merkittävän osan suurten immateriaalisen ja audiovisuaalisen tuotannon yritysten perustamiseen vaadittavasta alkupääomasta. Samoin juuri finanssimarkkinoiden kautta kognitiivinen kapitalismi ja mafiakapitalismi lopulta sekoittuvat toisiinsa jatkuvassa edestakaisessa liikkeessä ja alkavat noudattaa yhteistä kasautumisen logiikkaa, jota toteuttavat samat toimijat ja instituutiot. Lopuksi väitämme, että mafiakapitalismin ja kognitiivisen kapitalismin väliset vaaralliset suhteet eivät ole anomalioita vaan nykykapitalismin kasautumiselle endogeenisia tekijöitä. Näitä tekijöitä ei voida karkottaa, sen enempää kuin finanssimarkkinoiden heilahteluja (joihin ne liittyvät olennaisena osana) vaatimalla paluuta myyttiseen eettiseen ja sosiaalisesti vastuulliseen kapitalismiin.

Mainokset

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: