Mikki Hiirestä

lokakuu 13, 2008

Walter Benjamin

Keskustelusta (Gustav) Glückin ja (Kurt) Weillin kanssa

Omistussuhteet Mikki Hiiri-elokuvassa: siinä nähdään ensimmäistä kertaa, että oma ruumis tai oma käsi voidaan varastaa.

Asiakirjan reitti virastossa muistuttaa enemmän Mikki Hiiren kuin maratonjuoksijan reittiä.

Näissä elokuvissa ihmiskunta valmistautuu selviytymään hengissä sivilisaatiosta.

Mikki Hiiri osoittaa, että olento voi vielä säilyä olemassa, vaikka siitä olisi riisuttu kaikki ihmistä muistuttava. Mikki särkee ihmiseen perustuvan olentojen hierarkian.

Nämä elokuvat osoittavat, radikaalimmin kuin mikään niitä ennen, kaiken kokemuksen turhuuden. Sellaisessa maailmassa ei kannata hankkia kokemuksia.

Samankaltaisuus satujen kanssa. Koskaan sittemmin ei ole tärkeimpiä ja elävimpiä tapahtumia koettu yhtä merkityksettöminä ja hengettöminä. Ehdoton vastakohta Maeterlinckille ja Mary Wigmanille. Kaikkien Mikki Hiiri –elokuvien aiheena on pyrkimys oppia pelkäämään.

Perusta näiden elokuvien suunnattomalle suosiolle ei siis ole ”mekanisoituminen”, eikä ”formaali”, eikä ”harhautuminen”, vaan se, että yleisö tunnistaa niissä oman elämänsä.

Advertisements

Yksi vastaus to “Mikki Hiirestä”

  1. taina said

    Lisänä tulee mieleen pari muuta Benjamin kohtaa:

    Benjaminin Valokuvan lyhyt historia: valokuvan kautta löydämme ”optisen tiedostamattoman”: eli näemme ensi kerran miten kävely tapahtuu, näemme yksityiskohtia ja rakenteita joita vain tiede on tähän mennessä havainnut.

    Toisaalta: ”valokuva lahjoittaa keittotölkille kosmisen merkityksen, mutta ei kykene tavoittamaan ainuttakaan inhimillisistä suhteista joissa se on olemassa”: valokuva siis kykenee näkemään keittotölkissä yksityiskohtia ja rakenteita joita silmä ei kyennyt, mutta ei kykene hahmottamaan eikä esittämään yhteiskunnallisia suhteita.

    Myös: todellisuuden tarkastelu ei paljasta todellisuudesta mitään: todellisuus on teoreettista, ajateltua, käsitteellistä, ei aktuaalista ja banaalia tässäoloa.

    Valokuva muuttaa käsitystä taideteoksista, joita ei enää voida pitää yksilöiden töinä, vaan kollektiivisina luomuksina. Valokuva tekee taideteoksista saavutettavia ja toistettavia. Se on tekniikka joka auttaa pienentämään, vähentämään merkitystä, mikä tekee taideteoksista hallittavia.

    Sekä, Benjamin ja kokemuksen rappio: Tarinankertojasta: sodan jälkeen ”ihmiset palasivat rintamalta mykistyneinä…eivät enää kokemuksiltaan rikkaampina…Sillä koskaan ei kokemusta oltu mitätöity niin radikaalisti kuin asemasota mitätöi strategisen kokemuksen, inflaatio taloudellisen kokemuksen, nälkä ruumiillisen kokemuksen, despotismi poliittisen kokemuksen. Sukupolvi, joka oli kulkenut kuluun hevosten vetämillä raitiovaunuilla, seisoi jaloillaan taivaan alla maisemassa, jossa mikään ei ollut säilynyt muuttumattomana, lukuun ottamatta pilviä ja keskellä räjähdysten ja tuhoisien paineaaltojen kenttää seisovaa pientä ja haurasta ihmisruumista”.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: